InBody-mittausMaanantai 25.6.2018 klo 15:37 Kävin muutama viikko sitten pitkästä aikaa InBody-mittauksessa (kehon koostumusanalyysi). Laitteesta on myös kehittyneempi versio (InBody 770), mutta tällä kertaa olin kuitenkin Inbody 720-laiteessa, jossa olen aikaisemminkin käynyt kaksi kertaa.
Ennen mittausta kannattaa olla syömättä pari tuntia. Mittaus ei kestä kuin muutaman minuutin ja siinä seistään paljain jaloin laitteessa ja pidetään kiinni kahdesta mittauskahvasta. Mittaus ei tunnu miltään.
Tulokset kertovat kaikki nämä osa-alueet:
Vertailin nyt saamiani tuloksia kolme vuotta sitten 2015 kesällä tehtyihin Inbody tuloksiin, jolloin olin 16- vuotias. Kisailin sinä kesänä Nuorten EM-kisoissa Azerbaidžanissa, Bakussa (12.–28.6.2015) sekä MM-kisajoukkueessa uin viestiuinnissa satasen vaparin (4x100m) (2.7 –9.8.2015). MM-kisoissahan 2.8 menin uinnin jälkeen tajuttomaksi ja päädyin sairaalaan (sitä kokemusta Kazanin sairaalassa en halua kokea enää uudestaan ;) Katsoin, että 17.8 treenin olivat jo täysillä taas käynnissä. Treenimäärä oli tätä ennen ja tämän jälkeen 11 kertaa viikossa uintia (useimmiten 2h kerralla) ja salia 3-5 kertaa ja alkujumpat, vartalohallinnat, venyttelyhuollot päälle. Tämänkertaisen mittauksen tausta taas on seuraava. Olen 19-vuotias ja kamppaillut ylikuormitustilan kanssa nyt 1 ½ vuotta ja kisaillut kahdessa kisoissa tänä aikana ja yrittänyt saada kropan toimimaan taas kunnolla. Uintitreenejä on ollut vuoden ajan 4-6 kertaa viikossa ja saman verran kuivatreenejä. Uinnin kesto on keskimääräisesti ollut noin tunnin ja kuivatreeni myös. Kuivatreeniin on sisältynyt jumpat, sali, lihashuolto ja peruskuntoharjoittelua. Verrattuna kolmen vuoden takaiseen mittaukseen tässä mittauksessa:
Tietenkään mitään suoria päätelmiä ei voi tehdä, mutta silti ihan mielenkiintoista tosiaan verrata näitä Inbody tuloksia toisiinsa muistaen edelliset treenilähtökohdat mittauksille. Mitä tästä voisi nyt tulkita? No mielestäni ainakin sen, että on lohdullista huomata, että pienemmälläkin treenimäärällä saa muokattua kehon koostumusta oikeaan suuntaan. |
ROOSA MÖRT