Kohti nemmejä

Keskiviikko 2.7.2014

Olin leireilemässä ja kisaamassa 10 päivää Ranskan Canetissa nuorten ja aikuisten maajoukkueen kanssa kesäkuun alussa. Paikka oli kiva, sillä kaikki oli suhteellisen lähellä toisiaan (uima-allas, hotelli jne.). Valitettavasti olin kipeä alkuleiristä ja kisatkaan eivät oikein sujuneet kovin kummoisesti. Porukka toisaalta taas oli aivan loistava! Sieltä jatkoin suoraan Barceloonaan parin päivän shoppailureissulle ja sieltä sitten taas leireilemään Calellaan (noin tunnin junamatkan päästä Barcesta). Calellassa oli oman seuran leiri, joka kesti viikon. 3 viikon leireilyn jälkeen oli kyllä mukava päästä kotiin. Nyt puolitoista viikkoa kotona ja sitten matka kohti Hollannin Dordrechtiä nuorten EM-kisoihin. Viimeiset GP-kisat jätän kokonaan väliin. NEMien lajeiksi valitsin 100vu, 50vu, 50pu ja 50su ja uin myös viestit. Hauskaa kesää kaikille!!

Kommentoi kirjoitusta.

SM-kisat

Torstai 1.5.2014

Pitkän radan SM-kisat järjestettiin tänä vuonna Turussa Impivaarassa ja kisat menivät minulla hyvin. Sain kolme uutta henkilökohtaista ennätystä ja samalla kolme NSM-mitalia. Kaksi kultaa 100metrin vaparista ja 100m seläristä ja hopeaa tuli 100m perhosesta. Viiden päivän kisat olivat aika pitkät ja välillä oli vaikeaa pitää kisavirettä yllä. Olkapääkin temppuili kummallisesti. Impivaaran ilmastointi oli nyt parempi kuin aikaisemmin. Oli outoa uida SM-kisat omassa kotihallissa. Hyvänä puolena siinä oli se, että pääsi välillä kotiin syömään ja lepäämään.
Nyt perjantaina ja lauantaina on Suomi-Viro maaottelu Espoonlahdessa ja sen jälkeen ehkä parin, kolmen päivän lepo ennen kesäkauden treenejä ja koitoksia.
Nyt enää viikko niin saan Tempurin sängyn..JES! Tempurin peitto ja tyyny ovat jo minulla käytössä ja suosittelen niitä! Dexalin proteiinijuomat on ollut kovassa käytössä ja mielestäni paras maku on suklaa.
Hauskaa Vappua kaikille!

Kommentoi kirjoitusta.

Maaliskuun kuulumisia

Maanantai 31.3.2014

Uinti menee ihan hyvin, mutta Impivaaran uimahallissa on todella huono ilma. Siellä on vaikea saada happea ja kurkku tulee yhä kipeämmäksi ja yskä vaan pahenee..Toivottavasti asialle voidaan tehdä jotakin ja ilmavaihto saataisiin vihdoin kuntoon. Tämänlaisella treeniaikataululla edetään tällä hetkellä = minun normaalin viikon treenit:

Maanantai: uinti 7.30–9.00

Maanantai: uinti 16–18, mahdollisesti puntti 18.15-19

Tiistai: vapaapäivä

Keskiviikko: koulussa kuivatreeni 8.00–9.45

Keskiviikko: uinti 16–18, puntti 18.15–19

Torstai: uinti 7.30–9.00

Torstai: uinti 15.30–17.30

Perjantai: kuivatreeni 16.30–17, uinti 17–19

Lauantai: puntti 9–10, uinti 10–12

Lauantai: kuivatreeni 16–16.30, uinti 16.30–18.30

Sunnuntai: kuivatreeni 17–17.30 kuivatreeni, uinti 17.30–19.30

Seuraavat kisat on 3 viikon päästä Turussa, Nuorten Suomenmestaruus/Suomenmestaruus kilpailut. Viime kisat menivät todella hyvin Jyväskylässä. Sain 2 uutta NEM A-rajaa (50 pu 28,08 ja 50 su 30,17). Olin todella tyytyväinen suorituksiini, vaikka aamulla ei kulkenutkaan ihan niin hyvin kuin taas illalla. Myös Jyväskylän hallissa oli todella kuuma ilma.

Pääsin muuten viime perjantaina mopoauto teoria kokeesta läpi, joten minulla on enää ajotunnit ja ajokoe niin sen jälkeen saankin jo kortin käteen XD. Rippikouluakaan ei ole enää kuin kolme kertaa. Pääsen ripiltä jo 4.5.

Kommentoi kirjoitusta.

Vaasan GP-kisat ja NEM-raja rikki

Tiistai 11.2.2014

Viikko sitten kisailin Vaasan GB-kisoissa, jotka menivätkin yllättävän hyvin. Sain satasen selkäuinnissa rikottua nuorten EM-kisojen B-aikarajan rikki. Seuraavat kilpailut ovat sitten Vantaalla maaliskuun alussa. Siellä yritän NEM-rajojen rikkomista seuraavaksi.

Tämän viikon perjantaina alkaa sitten viikon kestävä maajoukkueleiri Turussa. Kiva taas nähdä kavereita. Ohjelmassamme on tällä kertaa jopa luistelua..

Odottelen jo kovasti Speedon lähettämää postia kotiin :O)

Käykääpä tutustumassa uusilastensairaala2017.fi sivuihin.

Kommentoi kirjoitusta.

Semmoista ja tämmöistä

Tiistai 14.1.2014

Harjoituksissa on meneillään peruskuntokausi (miljoona kertaa 800m), mutta helmikuussa pääsen vihdoin taas kilpailemaan GP-kisoihin Vaasaan. Ei muuta kuin lisäkilsoja, jossa kroppa ja varsinkin pää on kovilla. Olen muuten löytänyt mahtavan hierojan, joka auttaa mua ikuisten kurkku- ja hengitysongelmien kanssa. Olen käynyt vasta 3 kertaa Piialla ja se on jo nyt auttanut minua todella paljon :)

Iso kiitos Jannelle, jonka avulla sain elämäni ensimmäisen sponsorin ja vielä Speedon!!!!!

Kommentoi kirjoitusta.

Hyvää Joulua!

Tiistai 24.12.2013

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!!!

Kommentoi kirjoitusta.

Hämeenlinna

Keskiviikko 18.12.2013

Hämeenlinnan lyhyen radan ikäkausimestaruuskilpailuissa tein 4 henkilökohtaista ja yhden viesti-ikäkausiennätyksen. Ehdottomasti kaikista tyytyväisin olin 200metrin sekauintiin. Vihdoinkin kestävyyteni on alkanut parantua. Perhoseen olen myös tyytyväinen, koska sain parannettua alkukarsintojen ennätysaikaani sekunnilla. Viimeisessä henkilökohtaisessa lajissa, 100 metrin vaparissa, alkoi jo hapottaa...hapotuksesta huolimatta aika onneksi parani.
Hallissa oli yllättävän kylmä ja uimareilta puuttui paikka, jossa olisi voinut seurata kilpailuja, mutta muuten halli oli mielestäni selkeä ja kisojen järjestelyt sujuivat  hyvin. Hotelli oli ihan uimahallin vieressä mikä oli todella hyvä juttu!

Kommentoi kirjoitusta.

Ikäkausimestaruuskisojen karsinnat

Keskiviikko 27.11.2013 - Roosa

Viime viikonlopun ikäkausimestaruuskisat sujuivat hyvin! En ajatellut, että vielä tässä vaiheessa aikoihin tulisi niin paljon parannuksia. Sain jopa kolme IKU-ennätystä :) Uin karsinnoissa yhteensä kymmenen lajia ja jätän finaaleissa yhden niistä uimatta, ettei tulisi liian rankaksi. Karsinnat kisattiin Raision Ulpukassa ja finaaleissa kisataan Hämeenlinnassa, jossa en olekaan vielä ikinä uinut. Kaikista eniten yllätyin satasen seläristä, jossa käännökset menivät kerrankin hyvin....viime kerralla Ulpukassa kisoissa löin selärin käännöksessä käteni täysillä päätyyn ja se sattui aika paljon XDXDXD

Kommentoi kirjoitusta.

Mistä kaikki alkoi?

Sunnuntai 10.11.2013 - Roosa

No heipä hei kaikille!

Ensimmäisen blogikirjoitukseni kunniaksi voisi olla hyvä näyttää urani ensimmäinen kisauintini Australiassa, Brisbanessa. Kilpailu järjestettiin koulussa, jossa oli oma uima-allas. Seuraa vihreää KANGASlakkia :) Tästä uinnista ei todellakaan voinut olla suunta muutakuin ylöspäin, eikö? Vuosi oli 2007. 

Kommentoi kirjoitusta.

« Uudemmat kirjoitukset